Kirkon perheneuvonnassa kävi enemmän asiakkaita kuin koskaan aiemmin viime vuonna

Kirkon perheneuvonnassa kohdattiin reilut 18 500 asiakasta yhteensä yli 90 000 kertaa vuonna 2019. Asiakkaista oli miehiä yli 40 prosenttia. Suurimpana tulosyynä edellisvuosien tapaan olivat vuorovaikutusongelmat. Perheneuvonnat asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Asiakaspalautteeseen vastanneista asiakkaista yli 95 prosenttia koki tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi perheneuvonnassa.

Perheneuvonta tulee keskelle ihmisten arkea

Perheneuvojat ratkovat ihmissuhdeongelmia ja antavat vinkkejä parisuhteen kehittämiseen myös verkossa. Viimeisen kahden vuoden aikana perheneuvojat ovat vastanneet kysymyksiin Parisuhdeneuvolassa Vauva.fi:ssa sekä kirjoittaneet suuren suosion saanutta Rakkauden ammattilaiset -blogia. Parisuhdeneuvolan ja kirkon blogien sisältöjä on luettu yhteensä yli kaksi miljoonaa kertaa kahden vuoden aikana.

Kirkon perheneuvonta on mukana myös perhekeskustoiminnassa, jossa eri lapsiperhetoimijat keskittävät palveluita sekä muodostavat yhteistä palveluverkostoa alueellisesti ja maakunnallisesti.

Perheneuvonnassa kehitetään jatkuvasti uusia tapoja kohdata asiakkaita. Pasilan Mall of Triplasta voi nettiajanvarauksella varata tunnin keskusteluajan perheneuvojan kanssa. Tämä palvelu on avoinna kaikille riippumatta kotikunnasta.

Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on 41 ja niissä työskentelee yli 180 työntekijää. Perheneuvonta tarjoaa asiakkaille ilmaista, ammatillista keskusteluapua erilaisissa parisuhteen, perheen ja yksilön elämäntilanteissa uskontokunnasta riippumatta. Valtaosa perheneuvonnan asiakkaista on työikäisiä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *